Mikä yrittäjyydessä pelottaa
Muihin Euroopan maihin verrattuna yrittäjyys on Suomessa selvästi alhaisempaa. Viisi vuotta sitten korkeakoulutetuista nuorista 63 % piti vakaata toimeentuloa erittäin tärkeänä ja vain 8 % kuvitteli toimivansa yrittäjänä. Vielä vuonna 2023 tehdyssä Akava Worksin tutkimuksessa omassa yrityksessä työskentelemistä pidettiin vähemmän merkittävänä. Miksi Suomessa yrittäjyyttä on vähemmän? Pidetäänkö yrittäjyyttä vaikeana vai onko vain niin, että oman yrityksen perustaminen ei vain ole käynyt mielessä?
Jos somekeskusteluihin on uskomista, niin yrittäminen Suomessa on hulluutta. Ei onnistu kuitenkaan, ja jos onnistuu, niin verottaja vie tuhkatkin pesästä. Teet töitä perse ruvella, ja mitään ei jää käteen. Mielenkiintoista sinänsä, sillä on kolme reittiä, jolla verottaja yrittäjää verottaa. Ensimmäinen on tietysti arvonlisävero. Pääsääntöisesti 24 % tuotteen tai palvelun hinnan päälle. Mutta senhän maksaa kuluttaja, ei yrittäjä. Toinen vero on ansiotulovero, jota maksetaan nostetusta palkasta. Yrittäjä maksaa palkastaan veroa, mutta niinhän maksaa tavallinen palkansaajakin. Ja sitten on tietysti vielä yrityksen tulovero. No, sitä maksetaan tuloksesta eli vain menestyvät yrittäjät maksavat tätä veroa. Minusta tuntuu, että jos someen on uskominen, niin valtio tapaa yrittäjyyden juuri niiltä, jotka eivät ole koskaan edes yrittäneet. Toki yrittäjä maksaa veroa, mutta niin maksaa yrittäjät muuallakin kuin Suomessa.
Ehkä suurempi syy olla perustamatta yritys, on yritystoimintaan liittyvä tulojen epävarmuus. yli 60 % korkeakoulutetuista nuorista halusi vakaan toimeentulon. Palkkatyössä säännöllisiin tuloihin tottuneen on vaikea hypätä siihen maailmaan, jossa oma palkka on kiinni onnistumisesta ei pelkästään suorittamisesta. Vaikka kuinka haluaisi eroon vakityön oravanpyörästä, vaakakupissa painaa se joka kuukautinen palkkasekki. Aika paljon shittiä sietää, kun sen sietämisestä saa kuitenkin säännöllisen korvauksen. Varsin usein yrittäjyyteen kuljetaankin joko työttömyyden tai sairastumisen kautta. Kun se palkkasekki on joka tapauksessa jäänyt tulematta.
Itse uskon eniten siihen, että yrittäjyyden suurimpana esteenä on pelko epäonnistumisesta. Mitä jos yritysidea ei lähdekään lentoon? Voisinko aloittaa yritystoiminnan kertomatta kenellekään? Sillä, jos kerron yritysideasta kavereille, niin heillä on heti mielipide siitä, että ei tule onnistumaan. Mitä jos he pääsevätkin sanomaan sen kuuluisan "mitä minä sanoin" tai ainakin ajattelin. Meidän suorittamisen ja mittaamisen kulttuurin ei sovi se, että joku yrittää ja epäonnistuu siinä. Vielä vähemmän toki siedetään sitä, että joku yrittää ja onnistuu.
Jos sinulla on yritysidea ja itse uskot siihen, niin kirjaa ylös, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos epäonnistut. Jos pahinta on tuo lähipiirin "mitä minä sanoin", niin jätä se omaan arvoon, ja anna palaa.
Mutta toteutuuko vapaus hallita aikaa? Voinko oikeasti tehdä töitä silloin, kun se minulle sopii? Miten tähän istuu asiakkaan odotukset? Joskus olen huvittuneena sanonut, että kyllä, yrittäjällä on vapaus tehdä töitä 24 tuntia päivässä ja 7 päivää viikossa. Mutta onneksi tämä ei ole todellisuutta, vaikka kliseisesti näin edelleen väitetään. Yrittäjyyden alkuhuumassa sitä tulee elettyä asiakkaiden odotusten mukaan. Tuntuu, että jokaiseen tarjouspyyntöön on vastattava kyllä. Että ei ole varaa sanoa ei. Ei sanota ei, vaikka asiakkaan toive ei ehkä edes ole sitä omaa ydinosaamisaluetta. Ja sitten käy niin, että töitä onkin yhtäkkiä ihan liikaa tai se vie ihan liiaksi aikaa, kun ei pystykään vastaamaan asiakkaan odotuksiin. Ja asiakkaiden pitää aina saada kaikki valmiiksi eilen.
Sen mitä olen oppinut oman yrittäjyyteni aikana on se, että jos potentiaalinen asiakas haluaa jotain nyt ja heti, niin hän ei ole minun asiakas. Jos hän on niin myöhään liikkeellä, että kaikki pitää saada valmiiksi tänään, hän on myöhässä tulevaisuudessakin. Joillakin vain on tapana jättää asioiden hoito aina viime hetkille. Ajatuksena, että kyllä joku sitten löytyy tekemään.
Toinen oppimani asia on se, että kun "antaa pikkusormen, niin se vie koko käden". Yrittäjyyden alkuaikoina ajattelin, että sähköposteihin pitää vastata heti. Kun asiakas soittaa, niin vastaan puhelimeen, oli sitten ilta tai sunnuntai. Sitten huomasin, että ei hitto, minä olen aina töissä aattoiltaisin tai perjantai-iltaisin. Yrittäjät kun tuppaavat tekemään oman yrityksensä hallinnon juuri noina aikoina. Siinäpä minulle yrittäjän vapautta kerrakseen.
Sitten tajusin, että asiakas oppii niille tavoille, joilla toimin. Jos vastasin puhelimeen iltaisin, niin hän soitti silloin. Kokeili, jos vaikka olisin vielä töissä. Jos lähetin sähköpostia sunnuntaisin, niin seuraavan kerran asiakas kysyi, että "jos satut olemaan töissä sunnuntaina, niin tekisitkö tämän". Yhtäkkiä huomasin, että olin luovuttanut aikani hallinnan asiakkailleni. He määrittelivät, milloin minä teen töitä, en minä.
Päätin palata takaisin virka-aikakäytäntöön. Eli vastaisin asiakkaille vain arkisin ja pääsääntöisesti klo 8 - 16. Miten siinä sitten kävi. Luterilainen kasvatus johti siihen, että minulla oli tunne, että minun pitää sitten olla joka arkipäivä töissä vähintään tuo 8 -16. Jos menin töihin klo 9 tuntui, että olen myöhässä. Entä jos joku onkin kaivannut minua?
Aikamoinen oppimisprosessi on ollut tuo ajankäytön vapaus. Miten muuttaa omaa käyttäytymistään niin, että voi oikeasti nauttia siitä yrittäjän vapaudesta. Miten oppia siihen, että tärkeää on se, että asiat tulee hoidetuksi oikein ja ajallaan. Miten saada asiakas ymmärtämään, etten ole hänen käytettävissä ympäri vuorokauden vain siksi, että olen yrittäjä. Ja kaikkein suurimman oppimisprosessin olen käynyt siinä, että kun päätän pitää vapaata, niin minulla on siihen täysi oikeus ja silloin minun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että en vastaa puhelimeen tai sähköpostiin. Yritän edelleen oppia, että kun olen töissä, niin teen vain työtä ja keskityn siihen. Kun sitten olen vapaalla, unohdan työasiat ja nautin vapaasta, täysin hyvällä omallatunnolla.